Mary Stewart Keskiyön tulet Otava 1960 – Otavan taskuromaani 1 Wildfire at Midnight 1956 "Hän oli enää vain puinen nukke, jonka pää heilui irtonaisesti kaulan varassa."
Giannetta Drury on eronnut miehestään Nicholas Drurystä neljä vuotta sitten. Nyt hän on lomalla Scotlannissa Skyen saarella ja harmistuu huomatessaan entisen aviomiehensä olevan siellä myös. Giannetta tutustuu muihin hotellivieraisiin ja kuulee paikallisen tytön murhasta.
Frank Gruber Lainvartija Otava 1960 – Otavan taskuromaani 2 Peace Marshal 1957 "Kaikki muut olivat häntä vastaan. Hän oli polvillaan ja ampui järjestelmällisesti."
”Broken Lance oli eräänä päivänä pieni uninen kylä Kansasissa Chisholm Trailin varrella ja seuraavana kihisevä, väkivaltainen karjakaupunki. Jeff Barat oli ammatiltaan uhkapeluri ja revolverisankari, joka oli saanut tietää, että Broken Lanceen rakennetaan rautatie. John Bonniwell oli vannonut, ettei enää koskaan vedä esiin revolveriaan. Mutta kunnian mies voi joutua tarttumaan aseeseen vastoin tahtoaan, kun koko kaupungin tulevaisuus on vaakalaudalla. Eleanor Simmons ei aluksi tuntenut Bonniwellin mainetta, ja miehen menneisyys oli hänelle järkytys. Mutta Broken Lancen veriset tapahtumat opettivat hänet näkemään asiat oikeassa valossa.”
Dorothy Sayers Mainosmurha 1. painos Otava 1938 2. painos Otava 1960 – Otavan taskuromaani 3 Murder must advertise 1933 “Pymin Mainostoimisto oli Lontoon kunnianarvoisin, joten tuntui mahdottomalta, että Victor Deanin valitettavaan kuolemaan liittyisi mitään hämärää. Mutta toimiston uusi työntekijä Job Bredon osoitti tavatonta harrastusta edeltäjäänsä kohtaan. Tämä oli enteellistä, sillä lankonsa poliisitarkastaja Parkerin kautta hänellä oli läheiset suhteet Scotland Yardiin. Kun sitten poliisille ilmoittautui Morning Starin yritteliäs reportteri Hector Puncheon joka kertoi taskuunsa salaperäisellä tavalla ilmestyneestä paketista valkoista jauhetta, ja kun Lontoon yöelämän näkyvin hahmo Dian de Momerie yritti saada pilliä soittavan harlekiinin pauloihinsa, alkoi kutoutua verkko, joka lopulta vangitsi häikäilemättömän rikollisjoukkueen ja paljasti tavan, jolla se oli käyttänyt Pymin Mainostoimistoa hyväkseen.” Tämä on niitä parempia Sayersin romaaneja. Lordi Peter Wimsey on kuitenkin ylimielinen kuten aina. Nyt hän pestautuu kerrankin elämässään oikeaan palkkatyöhön – tosin väärän henkilöllisyyden turvin. Mielestäni Sayersin dekkarit ovat yliarvostettuja ja hänen dekkarituotantonsa taso on vaihteleva. Käsillä oleva teos on kuitenkin lukukelpoinen. Sayers kuvaa mainostoimiston rutiinia kiinnostavasti ja asiantuntemuksella. Hän oli mainostoimistossa töissä ennen siirtymistään kokoaikaiseksi kirjailijaksi. Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1938: ”Tavanomainen salapoliisiromaanin juoni: teoksen sankari alkaa tutkia tapaturmalta näyttävän kuoleman todellista aihetta ja paljastaa lopulta sarjan erilaisia rikoksia erinomaisen älynsä avulla. Teoksen miljöö - mainostoimiston ilmapiiri - on sen mielenkiintoisin puoli; varsinainen salapoliisiromaanipuoli ei jaksa vetää mukaansa. Murhiakin alkaa siinä lopulta olla enemmän kuin tarpeeksi.”
Brett Halliday Kuolema karhuaa saatavansa Otava 1960 – Otavan taskuromaani 4 This Is It, Michael Shayne 1950 ”Yksi päivä jäljellä, kuului Sara Mortonin saama uhkauskirje. Se oli veristä totta.”
"Michael Shayne hoiti etsivätoimistoaan ottein, jotka eivät aina olleet oikeaoppisia, mutta yleensä tehokkaita. Hän löysi pöydältään Sara Mortonin kirjeen: "...olen menettänyt toivoni ... uskon teidän ansaitsevan sen ja saattavan murhaajan oikeuden eteen..." Shayne syöksyi hotelli Tidehaveniin - ja joutui perille liian myöhään. Lucy Hamilton ymmärsi puolesta sanasta Shaynen tarkoituksen, kun tämä puhui hammasharjasta. Hyvänä sihteerinä hän ryhtyi toimintaan. Tim O'Rourke oli tottunut luottamaan siihen, että Shaynen mukana liikkuminen merkitsi jymyjuttua Miami Newsille. Eikä lehtimies joutunut nytkään pettymään." Brett Hallidayn (oik. Davis Dresser, 1904-1977) luoma dekkarihahmo Mike Shayne oli hyvin suosittu 1940-luvulla Yhdysvalloissa. Shayne esiintyi noin viidessätoista elokuvassa (näyttelijöinä Lloyd Nolan ja Hugh Beaumont). Miamista kotoisin oleva kovanyrkkinen ja punatukkainen yksityisetsivä seikkaili noin 70 kirjassa, joista parikymmentä on suomennettu.
Jackson Cole Vaara väijyy vuorilla Otava 1960 – Otavan taskuromaani 5 Gun-runners 1953 ”Vastustaja työnsi häntä vähin erin taaksepäin. Kuilu oli aivan hänen takanaan.” "Helidoro oli kaupunki Tamarravuorilla, hopeakaivosten keskellä. Siellä tapahtui outoja asioita: kaivoksista varastettiin arvokasta hopeamalmia, rahalähetyksiä ryöstettiin, uhkaava jännitys vallitsi Don Amado Capistranon ja mahtavan karjakuninkaan John Chadwickin välillä. Ja Huachuca Traililla, joka johti vuorten yli Meksikoon, liikkuivat öisin salaperäiset kulkijat. Eräänä päivänä kaupunkiin ratsasti Jim Hatfield. Hän kuului maineekkaaseen Teksasin vartiostoon, jota roistot ja onnenonkijat pelkäsivät. Ja eniten he pelkäsivät Jim Hatfieldiä, "Yksinäistä sutta." Jälleen häntä vastassa oli häikäilemätön rikollisjoukkue, jonka johtaja, pahamaineinen meksikolainen Pedro Cartina piti lakia pilkkanaan ja ulotti ryöstöretkensä rajan taakse Teksasiin. Siellä hänellä oli liittolaisia, jotka esiintyivät kunniallisina kansalaisina, mutta salassa toteuttivat rikollisia suunnitelmiaan. Jim Hatfield heittäytyi taisteluun ylivoimaisen vastustajan kanssa. Yksinäinen susi iski jälleen!"
Folke Mellvig Kuoleman kouraisu Otava 1960 – Otavan taskuromaani 6 Mord på halsen 1955 "Hillman syöksyi sisään. Vuoteella makasi kaunis vaalea nainen. Hän oli kuollut."
"Hillmanin etsivätoimisto Tukholmassa oli perheyhtiö. Sen muodostivat res. kapteeni John Hillman ja hänen viehättävä, tarmokas rouvansa Kajsa. Hillmanien uusi juttu näytti aluksi yksinkertaiselta: Elsie Schmidt kertoi saamistaan uhkauskirjeistä: ”Jos haluatte pysyä elossa, teidän on parasta luopua.” Se saattoi merkitä Elsien saamaa perintöä tai Arne Wigreniä ja näistä asioista olivat kiinnostuneet: Drott Lengenberg - liikemies, jolla oli autokorjaamo, asunnonvälitystoimisto ja antiikkikauppa sekä ylelliset elämäntavat, Sonja Langenberg - upea vaaleaverikkö, joka oli aina tottunut saamaan haluamansa, Alice Wigren - joka saapui Ruotsiin kuullakseen, mitä Arne Wigren arveli hänen tekemästään mielenkiintoisesta ehdotuksesta, Erik Svärd - yksityisetsivä, joka oli kehittänyt taitavan, mutta vaarallisen menetelmän sivutulojen hankkimiseen, Axel Hermansson - kirjailija, jolla oli paljon suunnitelmia - sekä kirjallisia että taloudellisia - ja rikas täti. Sitten tapahtui murha, näköjään täysin tarkoituksetta. Oliko murhaaja erehtynyt? Hillmanin etsivätoimisto työskenteli korkeapaineella selvittääkseen yllätyksiä täynnä olevan jutun.” Tämän ruotsalaisen jännityskirjailijan romaaneja on suomennettu kolme. Minulle riitti tämä yksi ainoa – en tätäkään jaksanut loppuun asti. Juttu lähti jotenkin sekavasti liikkeelle, enkä päässyt kirjailijan kanssa samalle aaltopituudelle lainkaan.
S.S. Van Dine Skarabeen salaisuus 1. painos Otava 1938 2. painos Otava 1942 3. painos Otava 1960 – Otavan taskuromaani 7 The Scarab Murder Case 1930 “Nerokas rikosten tutkija Philo Vance ratkaisee salaperäisen ja taitavasti suunnitellun murhan."
"Benjamin H. Kyle löydettiin kuolleena yksityismuseosta taideaarteiden keskeltä. Olisivatko Egyptin jumalat kostaneet hautojen rauhan häiritsijälle? Näin väitti egyptiläinen palvelija Hani. Poliisista tapaus oli selvä: syyllinen oli epäilemättä Kylen työtoveri tohtori W.C. Bliss, jonka harvinainen skarabeeneula löytyi ruumiin vierestä ja jonka oven edessä oli verijälkiä. Vai oliko joku muu tahtonut tehdä tohtori Blissin epäilyksenalaiseksi: Donald Scarlett, Blissin englantilainen apulainen, joka ilmoitti löytäneensä murhatun ja ryntäsi suinpäin ulos talosta; Kylen sisarenpoika mr. Salveter, joka oli nuori ja miellyttävä, mutta enonsa pääperijä (tässä kohtaa kirjaston tarra peittää takakannen tekstin loppuosan).” Ylimieliselle hepulle Philo Vancelle tullaan kertomaan murhasta ja tämä kutsuu paikalle yleisen syyttäjän Markhamin. Paikalle saapuu myös ylikonstaapeli Heath. Heppumme pitää yksinpuhelua ja taivastelee kuinka etevä murhaaja on ollut. Poliisimiehet kuuntelevat kiltisti vieressä ihmetellen Vancen älyä. Säännöllisin väliajoin Vance valitsee kotelostaan savukkeen. Hän komentelee poliisimiehiä ja määrää kaikesta – ja ratkaisee koko hirvittävän ovelan ja salaperäisen taidokkaan murhan ihan itse. Tarinan kertojana on nimetön henkilö, jota ei puhutella ja joka ei lausu sanaakaan. Ai niin, tapahtumapaikkana on New York. Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1938: ”Kirjan tekijä hallitsee hyvin juonensa käsittelyä ja osaa nokkelin keinoin sekoittaa lukijansa pois salaperäisissä oloissa tapahtuneen murhajutun oikeilta jäljiltä, kunnes teoksen sankari nerokkaalla tavallaan ratkaisee syyllisyyskysymyksen. Teoksen miljöö - yksityismuseo - ja egyptiläisen mytologian sekoittaminen juonen kulkuun lienevät omiaan lisäämään teoksen erikoisviehätystä tämän kaltaisen kirjallisuuden harrastajien silmissä.”
Richard Brister Mies Kansasista Otava 1960 – Otavan taskuromaani 8 The Kansan 1957 ”Will Umberton halusi vain oikeutta tytön isälle – ja tämä vihasi häntä sen vuoksi.” "Barbara Bixler muisti äidilleen antamaa lupausta. Hän pelkäsi isänsä puolesta. Tällä oli oikeus puolellaan, mutta Piutessa oikeuden saneli Bob St. John ja hänen apurinsa, kiero ja ovela asianajaja George Seiler. Ja nyt St. John oli päättänyt saada karjatilan itselleen. Will Uberton oli tietämättään pannut liikkeelle taistelun Bixlerin ja St. Johnin välillä, ja hän piti velvollisuutenaan suojella Bixleriä. Mutta yhtäkkiä hän tajusi, ettei velvollisuus yksin tuonut häntä Hevosenkenkään. Hän halusi olla tytön lähellä. Yölliset karjavarkaudet johtivat veriseen yhteenottoon ja lopulta paljastivat St. Johnin oikeassa karvassaan. Ja vihdoin myös Barbara oppi näkemään, että miehelle on annettava se kunnia mikä hänelle kuuluu."
Helen Reilly Murhan jäljet Otava 1961 – Otavan taskuromaani 9 Tell Her it's Murder 1954 "Hän oli hyväksynyt tuomion, samoin kuin kaikki muutkin - mutta nyt hän alkoi muistaa."
Jim Andrus oli menossa naimisiin kauniin Regina Pelhamin kanssa. Palatessaan juovuksissa poikamiesillasta Jim törmäsi autollaan Reginan pikku poikaan. Päästyään vankilasta Jim muisteli illan tapahtumia. Hän pohti, mahtoiko olla niin, ettei hän ollutkaan itse ratissa yliajon tapahtuessa. Hänen täytyy todistaa syyttömyytensä – mutta häntä epäillään toisestakin murhasta. Myös etsivä McKee New Yorkista epäilee, että Jim on lavastettu syylliseksi.
Ben Benson Tyttö ahdingossa Otava 1961 – Otavan taskuromaani 10 The Girl in the Cage 1954 ”Tyttö ahdingossa – jännitysromaanissa vasta vähän aikaa valtionpoliisina ollut Ralph Lindsay sai erikoistehtävän: hänen piti esiintyä äskettäin vankilasta päässeenä automekaanikkona, joka etsi työpaikkaa – ja uusia rikollisia suhteita. Näin poliisi toivoi päästävän taitavan autovarasjoukkion jäljille. Kävi ilmi, että varkaiden keskuspaikkana oli Carlston pikkukaupunki Massachusettsissa. Lindsay pääsi töihin Osangerin autokorjaamoon ja joutui riitoihin Scotty Cluettin kanssa – tällä oli tarkempi vainu kuin Osangerilla, joka ylpeili ehdottoman varmalla systeemillään. Leta Nofke oli nuori, kaunis nainen, joka oli kadottanut kaiken toivon. Nöyryytykset olivat turruttaneet hänet. Kun rengas varasjoukkion ympärillä alkoi kiristyä, Vince Pomeroy yritti pelastautua, mutta hänen toverinsa ehtivät ensin… Vihdoin poliisi iski, tapahtumat kiihtyivät kohti ankaraa yhteenottoa, ja rikolliset saivat ansionsa mukaan. Mutta Leta Nofke vapautui painajaisestaan, ja Lindsay selviytyi kokemuksesta miehenä, joka oli osoittanut mihin pystyi.” Otavan taskuromaani - sarjassa on julkaistu kolme Ben Bensonin poliisiromaania, joiden päähenkilönä on nuori Ralph Lindsay. Tämä on niistä keskimmäinen. Vuotta aiemmin kirjoitettu "Venus on kuollut" on hyvä - joskin siinä sälytetään päähenkilölle outoja velvollisuuksia. Tämä "Tyttö ahdingossa" on vielä parempi jännäri. Tässä Ralph on jo menossa naimisiin Elleninsä kanssa, mutta häneltä liikenee myötätuntoa myös ahdingossa olevaa nuorta naista kohtaan. Kirjassa otetaan esille muutamia elämän ristiriitatilanteita ja annetaan lukijalle ajateltavaa.
Jack Schaefer Miehen mitta Otava 1961 – Otavan taskuromaani 11 First blood 1953 ”Jess Harkerilla oli kymmenen sekuntia aikaa selvittää olisiko hänestä miestä pysäyttää lynkkausjoukko.”
"Jess ajoi ensi kerran päälinjan vaunuja aarrearkku istuimensa alla." ”Race Krim oli Jess Harkerin esikuva – kova ja nopea asemies. Jessin suuri päivä koitti kun hän ajoi Racen kanssa kultaharkkolastia. Se reissu toi Jessin, Racen ja Tom Davissonin tielle väkivaltaa, murhenäytelmän ja murhan. Ja Jessin oli tehtävä nuoren elämänsä vaikein päätös.”
Jack (Warner) Schaefer (1907-1991) oli amerikkalainen kirjailija ja toimittaja. Hänen tuotannostaan on suomennettu tämän kirjan lisäksi Etäisten laaksojen mies (Otava 1960), joka on hänen tunnetuin teoksensa. Molemmat tarinat on filmattu.
Ross MacDonald Barbaarirannikko 1. painos Otava 1961 – Otavan taskuromaani 12 2. painos Otava 1971 - Rautaiset kirjat 6 The Barbarous Coast 1956 “Lew Archer oli vanha tekijä yksityisetsivänä. Hän huomasi pian, ettei kaikki ollut niin kuin piti Channel Clubin upean julkisivun takana. Kerhon vetonaula, ammattimainen uimahyppääjä ja kurvityttö Hester Campbell oli kadonnut. Ja yhä oli selvittämättä hänen edeltäjänsä Gabriellen järkyttävä kohtalo. Channel Clubin suuren uima-altaan ympärillä kierteli monta rumaa kalaa. Ensiksikin juttuun olivat sekaantuneet kerhon johtaja Bassett ja Hesterin aviomies George Wall, mutta pian Archer sai nähdä, että tutkimukset toivat esiin erittäin epämiellyttäviä miekkosia. Lew Archer osasi käytellä ampuma-aseita ja oikeaa suoraa - ja harvoin hän oli joutunut käyttämään taitojaan yhtä paljon kuin nyt.” Hester on karannut mieheltään Georgelta pian häiden jälkeen. Yksityisetsivä Lew Archer jäljittää häntä Georgen kanssa ja Channel Club näyttää olevan se paikka, jossa Hesteristä eniten tiedetään. Georgesta on etsinnöissä enemmin haittaa kuin hyötyä. Lopulta niin George kuin Lewkin saavat kunnolla kuonoonsa, mutta tapahtumat alkavat myös selvitä. Lisää ruumiita tulee ennen kuin Lew on valmis luovuttamaan jutun poliisille. Typerää kukkoilua ja nyrkkien heiluttelua on liikaa tässä osittain sekavassa jutussa.
Folke Mellvig Yön raskaat askeleet Otava 1961 – Otavan taskuromaani 13 Natten går tunga fjät 1954 ”Kuka on syönyt ruokaani? Kuka on istunut tuolissani? Kuka on nukkunut sängyssäni?” Päähenkilönä tässä kirjassa ovat yksityisetsivä John Hillman ja hänen vaimonsa Kajsa. Folke Mellvig (1913–1994) oli yksi Ruotsin suosituimmista jännityskirjailijoista 1950- ja 60-luvuilla. Hän on kirjoittanut kolmisenkymmentä romaania, joista kolme on suomennettu. Näistä "Tähti sammuu" (1964) on Otavan taskuromaani no. 44.
William McGivern Ruuvi kiristyy Otava 1961 - Otavan taskuromaani 14 The Big Heat 1953 "Jännittävä romaani miehestä, joka iski sekä rikollisiin että heitä suojeleviin poliiseihin."
"Se alkoi huomaamatta. Eräs poliisi teki itsemurhan – hän oli ollut huolissaan terveydestään, väitti hänen vaimonsa. Mutta eräs baarityttö kertoi etsivä Dave Bannionille, että poliisi oli ollut hänen rakastajansa, että tämä oli ollut terve ja onnellinen, ettei itsemurhasta voinut olla kysymys. Silloin tyttö murhattiin. Bannion alkoi tutkia tapausta, mutta sai ylhäältäpäin käskyn jättää asia sikseen. Alamaailman kuningas oli ilmaissut tahtonsa poliisille. Mutta Dave Bannion oli yhtä kunniallinen kuin kovakin. Hän jatkoi tutkimuksia. Silloin hänen kimppuunsa käytiin. Ja Bannion joutui sokean raivon valtaan. Hän viskasi poliisinmerkkinsä pois ja ryhtyi armottomaan ajojahtiin kaikkivoipia alamaailman johtajia vastaan. Hän asettui yksin kylmäverisiä ammattimurhaajia ja lahjottuja poliiseja vastaan mielessään yksi ainoa ajatus – löytää mies, joka oli vastuussa tapahtuneesta.” Tällaista kirjaa lukiessa toivoo, ettei tapahtumilla ole vastinetta todellisuudessa. Tämä on keskinkertaista parempi poliisiromaani.
Robert Fabian Scotland Yardin Fabian – Rikostutkijan muistelmia Otava 1961 – Otavan taskuromaani 15 Fabian of the Yard 1954 “Rohkean ja inhimillisen rikostutkijan, superintendentti Robert Fabianin hauskat muistelmat jännittävän uran vaiheista.” "Scotland Yardilla on satumainen maine; sen vuoksi on erikoisen mielenkiintoista päästä seuraamaan sen työskentelyä sisältäpäin. Superintendentti Robert Fabianilla on takanaan loistava ura Yardin palveluksessa, ja hän kertoo kokemuksistaan verrattoman hauskasti ja huumorintajuisesti. Erikoisen selvästi käy esiin, että tosielämässä rikosten menestyksellinen selvittäminen riippuu ennen kaikkea suuren poliisikoneiston taitavasta yhteistyöstä, alkaen kierrostaan suorittavan passipoliisin havainnoista aina laboratoriotutkimuksiin asti. Suurimpana todistuksena superintendentti Fabianin miehekkäästä inhimillisyydestä on pidettävä sitä, että hän saavutti työssään monien alamaailman jäsenten kunnioituksen ja luottamuksen. Nämä "rajan yli" ulottuvat ystävyyssuhteet puolestaan auttoivat häntä ratkaisemaan rikostapauksia, jotka loukkasivat myös ammattirikollisten omalaatuista kunniantuntoa. Suurkaupungin varjopuolellakaan kaikki eivät ole yhtä paatuneita. Robert Fabianin kaltaisen oppaan seurassa lukija pääsee näkemään pintaa syvemmälle." BBC teki kirjan pohjalta TV-sarjan "Fabian of the Yard" vuosina 1954-1956.
Kirjailijalta on julkaistu Otavan taskuromaani-sarjassa myös teos "Lontoon yössä"
Mary Stewart Ukkosta oikealla Otava 1961 – Otavan taskuromaani 16 Thunder on the right 1957 “Hän vaistosi, että espanjatar tiesi totuuden Gillianin kohtalosta” 22-vuotias Jennifer Silver matkustaa Ranskan Pyreneille tapaamaan serkkuaan Gilliania, joka on aikeissa mennä siellä luostariin. Saavuttuaan perille, hänelle kerrotaan serkun kuolleen. Jenny kieltäytyy uskomasta sitä koska selitykset tuntuvat ontuvilta ja jatkaa serkkunsa etsiskelyä. Näin hän joutuu jännittävään ja vaaralliseen seikkailuun.
Mary Stewart (1916-2014) oli brittiläinen kirjailijatar, jolta on suomennettu useita teoksia. Näistä voin suositella: Lähdettekö ajelulle, rouva? (Gummerus 1956), Tyttö ja valkoinen hevonen (Gummerus 1967) sekä Kuunkehrääjät (Gummerus 1964).
Helen Reilly Tuhatkaunoja Elfridalle Otava 1961 – Otavan taskuromaani 17 Not Me, Inspector 1959 "Harvey ja Dace Allert asuvat viehättävässä talossaan Marray Hillissä, liikkuvat New Yorkin seurapiireissä, ovat kaikkialla ihailun - ja kateuden kohteena. Harvey on perinyt isältään suunnattoman omaisuuden. Mutta todellisuudessa kukkaronnauhoja pitelee Harveyn äitipuoli Elfrida Allert ja vasta hänen kuoltuaan omaisuus siirtyy Harveylle. Sillä välin Harvey on pahasti velkaantunut. Dace kuulee järkyttävän uutisen; hänen vanha ystävänsä ja Elfridan uskottu Hugh Claverin kertoo, että Harvey on väärentänyt Elfridan nimen tuhannen dollarin shekkiin. Saman päivän iltana Elfrida saa surmansa auto-onnettomuudessa. Harvey oli tarkastanut auton ennen matkaa ja on nyt kadonnut tietämättömiin. Alkaa mielikuvituksellinen tapahtumasarja, jota salassa johtaa älykäs, häikäilemätön rikollinen. Hän pelaa rohkeata peliä, mutta lopulta tarkastaja McKee paljastaa koko hirvittävän suunnitelman. Ja sivustatukena hänellä on etsivä Todhunter taustaan sulautuva mies, joka on aina paikalla kun ratkaisun hetket ovat käsillä."
Ben Benson Venus on kuollut Otava 1961 – Otavan taskuromaani 18 The Venus Death 1953 "Nuori nainen voi olla suuri kiusaus - poliisimiehellekin."
"Ralph Lindsay, nuori valtionpoliisi, tutustui tyttöön eräässä baarissa. Tyttö oli noin kaksikymmentäyksivuotias, hänen hiuksensa olivat kullanvaaleat, pehmeät ja kiharat. Hänen ihonsa oli sileä ja ruusuinen, vartalonsa mukavasti kurvikas, nylonin verhoamat sääret täydelliset. Hän oli kaunein tyttö mitä Ralph Lindsay koskaan oli nähnyt. Ammattirikolliset käyttävät mielellään houkutuslintua välikappaleenaan hämärissä suunnitelmissaan. Keino on vanha ja hyväksi koettu. Ralph Lindsay tapasi Manetten näköjään sattumalta, tytön kysymykset tuntuivat hänestä viehättävän naisellisilta. Hän ei voinut aavistaa, että kohtaus oli alkutahti huolellisesti laaditussa suunnitelmassa, että tapahtumat mitä järkyttävimmin hipaisisivat myös hänen lähimpiään.” Tämä on sujuvasti kerrottu tarina nuoresta poliisista. Romanssi ja rikosten selvittely saavat kumpikin osansa. Huomiota kiinnittää poliisien keskuudessa vallitseva tiukka moraalivaatimus. Samalla korostetaan sitä, että toiset ovat huonoja ihmisiä ja toiset hyviä – varsinkin sellaiset, joiden suku on vanha ja paikkakunnalla tunnettu. Tällaisia ennakkoluuloja tapaa myös vanhoissa brittijännäreissä. Kuvitellaan, että yläluokan väki on jopa lain yläpuolella. Nuoreen poikaan kohdistuu kohtuuttomat vaatimukset sen tähden, että hänen isänsä on palveluksessa haavoittunut poliisi. Niin isä kuin kollegatkin tuntuvat ajattelevan, että poika on jotain velkaa isälleen.
Sven Granath Kuilu Otava 1961 – Otavan taskuromaani 19 Klyftan 1960 ”Pahat voimat tekivät työtään keskiyön auringon alla.” "Millimetri millimetriltä hän raahautui eteenpäin kohti tuntematonta. Hän ei tiennyt, oliko ikkuna siinä päädyssä, jota hän lähestyi. Kun hän työnsi päänsä esiin nurkan takaa hän totesi, ettei kohtalo ollut suopea - tuvassa oli päätyikkuna. Ja se oli avoinna. Hänen oli pakko vaipua uudelleen maahan. Hänen oli paljon vaikeampi liikkua äänettömästi jos oli pakko ryömiä. Mutta valinnanvaraa ei ollut. Hänen täytyi päästä sellaiseen paikkaan, että saattaisi kuulla, mitä miehet puhuivat. - Erik tiesi jo, että Brockman aina piti Marian vanhempia koskevia papereta mukanaan. Heidän täytyi saada Brockman käsiinsä, täytyi, täytyi... Hänen takanaan alkoi tunturin kylki loistaa auringossa - aurinko nousi jälleen lakikorkeuttaan kohti käytyään vierailemassa Kebnekajsen huippujen korkeudella. Hän tunsi syvää närkästystä siitä, että oli joutunut sekaantumaan seikkailuun jossa ei saanut suojaa edes pimeydestä - joka ei näe ja jossa ei liioin näy... Tämän jännittävän romaanin tapahtumat keskittyvät Ruotsin Lappiin salaisen uraanikaivoksen ympärille. Hyvin kirjoitettu, todentuntuinen jännitysromaani!"
Sven Granath (1921-1982): Bara vanlig vatten (1959), Klyftan - en thriller (1960)
W. A. Wolff Mary Duganin oikeusjuttu 1. painos Otava 1937 2. painos Otava 1961 – Otavan taskuromaani 20 The Trial of Mary Dugan 1930 “Häntä vastaan puhuivat todisteet ja hänen oma maineensa.” "Heti kun puhelimeni alkoi soida, tiesin kuka soitti - ja suurin piirtein myös, mistä oli kysymys. Vihelsin ja tartuin kuulotorveen. - Steve Barrow? Tietenkin se oli Brantin ääni. - Nyt on piru merrassa. Murha. Edgar Rice tapettu. Hänen tyttönsä on pidätetty. Mona Tree. Oikea nimi on Mary Duggan. Sinun on hoidettava tämä juttu. - On minun vapaapäiväni - taivaan tähden, päällikkö, eikä sinulla ole muita reporttereita? - Sinä olet ainoa, joka voit hoitaa tämän jutun. Luoja tietää, että sinä olet monessa suhteessa kehno, mutta sinulla on silloin tällöin oikeita aavistuksia ja kylliksi järkeä käyttää niitä hyväksesi. Oli miten oli - käy käsiksi asiaan. - Mistä minä lähden? En väitellyt enempää, Brent oli jo saanut minut innostumaan. - Sen näet sitten. Mene ulos nuuskimaan ilmaa. Tuossa jutussa piilee jotain. Jännittävä rikosromaani, joka huipentuu sensaatiomaiseen oikeudenkäynnin yllättävään loppukäänteeseen." William Almon Wolff (1885-1933) oli New Yorkissa asunut lehtimies ja kirjailija. Teos "Mary Duganin oikeusjuttu" perustuu Bayard Veillerin näytelmään The Trial Of Mary Dugan. Lehtimies seuraa oikeudenkäyntiä ja on vakuuttunut syytetyn viattomuudesta. Alkuun tavanomainen rikosromaani kehittyy jännittäväksi oikeussalidraamaksi josta tulee mieleen Perry Mason - tarinat. Kirjassa on muistakin amerikkalaisdekkareista tuttu asetelma: poliisi nappaa ensimmäisen sopivan syyllisen ja lopettaa tutkimukset siihen, keskittyen vain osoittamaan hänet syylliseksi. Totuus ei kiinnosta, vain nopea tuomio on tärkeää. "Olen seurannut monia rikostutkimuksia ja huomannut, että ne kaikki ovat samanlaisia. Poliisilla on vain yksi päämäärä: saada syyllisyys todistetuksi. He eivät tutki perinpohjaisesti kaikkia tosiasioita, kaikkia teorioita, kaikkia mahdollisuuksia ja päättele sitten eliminoimalla ja valikoimalla mikä on looginen totuus." Toinen usein amerikkalaisromaaneissa esiintyvä näkökohta on ihmisen arvioiminen rahassa. "Kuollessaan Edgar Rice oli suunnilleen viiden, kuuden miljoonan dollarin arvoinen." Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: "Bayard Veillerin jännitysnäytelmä saavutti aikanaan verrattain suurta suosiota kiinteästi rakennetulla juonellaan ja dramaattisella vauhdiltaan, mutta sen romaanimukaelma pyrkii jäämään verrattain pitkäveteiseksi; ainoastaan tuomioistuinkohtaukset, jotka ovat jotakuinkin suoraan näytelmästä lainattuja, ovat vauhdikasta ja jännittävää luettavaa. Juoni, New Yorkin puolimaailmassa tapahtunut murhajuttu, hämäräperäiset rakkaussuhteet y.m. ei anna aihetta suositella kirjaa nuorisolle."
Jack Webb Vaskinen sädekehä Otava 1961 – Otavan taskuromaani 21 The Brass Halo 1957 "Tytön surumielinen hymy kätki tuhoavan salaisuuden."
"Lempeä pastori Shanley ja kovaksi keitetty, vikkelä-älyinen murharyhmän etsivä Sammy Golden ryhtyvät jälleen yhteistoimintaan paljastaakseen säälimättömät murhaajat ja löytääkseen kauniin laulajattaren, joka katoaa yöhön. Kun salaperäinen domino ei tullutkaan esiintymään The Intimate Clubiin, oli pakko tehdä muutakin kuin viihdyttää tyytymättömiä asiakkaita, sillä poliisi vaati selitystä siihen, miksi murhatun yksityisetsivän ruumis oli löydetty laulajattaren tyhjästä pukuhuoneesta. Sammy, luutnantti Dan Adams ja pastori Shanley joutuvat pohtimaan salaperäisen hääkuvan arvoitusta, skandaalilehti Luridia sekä hämäräperäisiä liiketoimia, jotka haiskahtavat kiristykseltä, murhapoltolta ja murhalta. Sammyn pää joutuu virantoimituksessa kestämään monta raakaa kolahdusta, ja yhteen aikaan hänen on pakko jatkaa tutkimuksia sairasvuoteelta. Mutta pastori Shanley, joka harrastaa rikosten selvittämistä, ja pari El Porton – hiekkarannan asukasta, jotka ryhtyvät esittämään Sherlock Holmesin osaa, auttavat Sammya selvittämään vyyhden.” Takakannessa mainitut pari hiekkarannan asukasta ovat oikeastaan tarinan pääosassa. Sodasta traumoja saanut taidemaalari Allen Gay ja hänen tyttöystävänsä Marilyn kuvataan eloisasti. Tarinan lopussa, aamun sarastuksen uintireissulla Marilyn vastaa myöntävästi Allenin kosintaan. Mukava kirja.
Elizabeth Ferrars Murha muuttaa taloon Otava 1961 – Otavan taskuromaani 22 Murder Moves In 1956 “Oli eräs, joka tunsi yliajajan ja pakotti hänet valtaansa.” Robina ja Sam Mellanby muuttavat Burnham Priorsin kylään, jossa asuu Samin entinen rakastettu, Martha Birch. Muutto ei tuntunutkaan oikein hyvältä idealta, varsinkaan kun Marthan aviomies murhataan ja Samia syytetään murhasta.
Burmassa syntyneen brittikirjailijattaren oikea nimi on Morna Doris MacTaggart Brown. Häneltä on suomennettu tämän lisäksi kolme muuta kirjaa: Mausteena kuolema (Otava 1962 - Otavan taskuromaani 26), Norsunluusammakon arvoitus (WSOY 1985 - Sapo 290) ja Tutkimuskohteena kuolema (WSOY 1986 - Sapo 302).
Dorothy Sayers Luonnoton kuolema 1. painos Otava 1937 2. painos Otava 1961 – Otavan taskuromaani 23 3. painos Otava 1993 Unnatural Death 1927 ”Leahamptonin ompeluseuroissa puhuttiin vieläkin skandaalimaisesta tahdittomuudesta, johon nuori tohtori Carr oli syyllistynyt vaatiessaan, että oli suoritettava ruumiinavaus vanhan miss Dawsonin kuoltua. Tietenkin tämä julkea mies oli joutunut häpeään ja lähtemään pois paikkakunnalta, mutta millainen järkytys tuo tapahtuma oli ollutkaan vainajan sisarentyttärelle ja perilliselle Mary Whittakerille, joka niin uhrautuvasti oli hoitanut sairasta tätiään. Lontoossa kolme miestä joutui sattumalta puheisiin ja juttu kääntyi lääkärin vastuuseen. Eräällä heistä oli karvaita kokemuksia liiallisesta tunnollisuudesta. Sitten miss Climpson saapui Leahamptoniin suorittamaan tiedusteluja; kukaan ei muuta odottanutkaan, kuin että hänen kaltaisensa vanha neiti olisi kiinnostunut kyselemään kaikenlaista. Hänen toimeksiantajansa oli lordi Peter Wimsey jolla oli Scotland Yardissa läheinen ystävä, komisaari Charles Parker. Pian alkoi kylmäverisen murhaajan takaa-ajo, jonka jännittävät vaiheet on kuvattu niin kuin vain Dorothy Sayers, salapoliisiromaanien klassikko, ne osaa kertoa.” ”Kuulu gentlemannisalapoliisi lordi Peter Wimsey kiinnostuu lääkärin vastuusta – syyllinen pelästyy, ja kylmäverisen murhaajan takaa-ajo alkaa. Dorothy Leigh Sayers (1893-1957) loi maailmanmaineen eleganteilla salapoliisiromaaneillaan, joissa huumorilla höystetyt tapahtumat keventävät jännittäviä, taitavasti sommiteltuja rikostapauksia. Luonnoton kuolema ilmestyi englanniksi 1927 ja Inkeri Relanderin suomennos 1937.” Kertomus murhaajasta, joka ei jätä uhriinsa mitään merkkejä. Niinpä kuolemaa luullaan luonnolliseksi. Potilasta hoitanut lääkäri on ihmeissään äkillisestä kuolemasta. Mitään ei kuitenkaan pystytä todistamaan. Siinä on tarpeeksi haastetta ylimieliselle koroillaan elävälle Peter Wimseylle. Hieman liian pitkään veivataan tarinaa Wimseyn ja hänen apurinsa miss Climpsonin, sekä Scotland Yardin Parkerin tutkiessa perijättären edesottamuksia. Näissä vanhoissa kirjoissa tulee vastaan usein kummallisia käsityksiä ja ennakkoluuloja. ”Miss Grant oli minusta hyvin mielenkiintoinen. Hänellä oli melkein miehinen kyky käsittää asioita.” Lievästi humoristisessa kirjassa pohditaan myös eutanasiakysymystä. ”Lordi Peter, joka juuri oli aikonut painaa soittokelloa, pysähtyi äkkiä. Hänen alaleukansa loksahti alas, mikä toi hänen kapeille kasvoilleen melkein hölmön ilmeen. Hän muistutti hiukan P.G.Wodehousen sankareita.” Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: ”Kertomus älykkäästä harrastelijasalapoliisista, joka paljastaa vanhan, mahdottomalta näyttävän murhajutun ja sarjan siihen liittyviä uusia rikoksia. Se on kuitenkin sikäli väsyttävää luettavaa, että lukija saa syyllisen tietoonsa jo ensimmäisillä sivuilla ja jännitysmomentti rakentuu siten yksinomaan rikoksen yhteydessä paljastuviin seikkoihin. – Ei ole nuorisokirja enempää kuin useimmat muutkaan salapoliisiromaanit”
Fredric Brown Kohtalokas koputus 1. painos Otava 1961 – Otavan taskuromaani 24 2. painos Otava 1974 - Rautaiset kirjat 18 Knock Three-One-Two 1959 "Askeleet lähestyivät autiossa käytävässä ja kuului tuttu koputus."
"Riehuiko kaupungissa mielipuoli? Oli tapahtunut raakoja, järjettömiä murhia. Varmuusketjuja asennettiin. Ruth Fleckin ovessa sitä ei ollut, mutta hän aukaisikin oven vain Raylle ja merkkikoputuksesta oli sovittu. Ray tuli aina niin myöhään peli-illoistaan, myöhemmin kuin Ruth, vaikka tämä oli illat työssä George Mikosin ravintolassa. George Mikos oli hyvin huolissaan Ruthista – monestakin syystä. Sinä iltana murhaaja oli jälleen liikkeellä. Kymmenen tunnin aikana moni ihminen oppii tietämään mitä pelko ja kauhu ovat, tutuimmatkin ihmissuhteet muuttuvat oudoiksi ja epäilyttäviksi. Verkko murhaajan ympärillä kiristyy, mutta ehtiikö hän iskeä vielä kerran?” Ray Fleck on sen verran vastenmielinen tyyppi että meinasin jättää kesken koko kirjan. Heppu pelaa äijien kanssa pokeria, harrastaa vedonlyöntiä ja luuhaa kapakoissa niin töissä kuin vapaa-aikoinaankin. Halusin kuitenkin ottaa selkoa verrattain kuuluisan kirjailijan teoksesta ja jaksoin loppuun.
Jack Webb Arka armaani Otava 1961 – Otavan taskuromaani 25 The Delicate Darling 1959 “Juan Delicado oli saavuttanut myrskyisän menestyksen sekä runoilijana että miehenä – hän vastasi täydellisesti rikkaiden amerikkalaisten naisten unelmaa latinalaisesta rakastajasta. Sitten hän katosi, ja hänen pakotietään rumensivat väkivaltaiset tapahtumat. – Delicadon jälkiä seurasi monta etsijää: kaunis nainen, joka halusi suojella häntä, kersantti Sammy Golden, joka halusi kuulustella häntä, salamurhaaja, joka halusi tappaa hänet. Jokainen heistä oli päättänyt löytää Delicadon ensiksi, mutta vain yksi tiesi, minne hän oli matkalla, ja tämä yksi oli murhaaja. Kersantti Golden ja pastori Shanley työskentelevät jälleen yhdessä. Erikoista nautintoa tämän romaanin lukijoille tuottaa aito losangelesilainen paikallisväritys: eri rotujen, eri uskontojen ihmiset keskellä suurkaupungin kuohuvaa elämää. Jack Webb osoittaa jälleen, että hänet luetaan täydellä syyllä aikamme parhaitten jännityskirjailijain joukkoon.” Webb ei ole mielestäni tässä parhaimmillaan. Isä Shanley ja etsivä Golden ovat eläväisempiä esimerkiksi kirjassa Vaskinen sädekehä.
Elizabeth Ferrars Mausteena kuolema Otava 1962 – Otavan taskuromaani 26 Enough to kill a horse 1955 "Ovikello kilahti - ja ensimmäinen vieras saapui kutsuille."
”Fanny Lynam piti mielellään kutsuja, mutta tällä kertaa niiden järjestäminen oli hankalaa. Hänen vanha ystävänsä Clare Forwood oli haluton tulemaan, vaikka olikin erikoisesti toivonut tapaavansa lehtikuningas Peter Poulterin, ja tämä oli jo lupautunut saapumaan. Sitten oli tietysti vaara, että Tom Mordue alkaisi haastaa riitaa jonkun kanssa, nyt helpommin kuin koskaan ennen. Eniten Fannya kuitenkin hermostutti Laura Greenslade, kaunis nuori leski, joka oli juuri mennyt kihloihin Fannyn velipuolen Kit Ravenin kanssa. Mitä Laura oikeastaan halusi Kitistä? Ja oliko totta, että Lauraan liittyi jokin salaisuus? Joka tapauksessa Fanny voi luottaa siihen, että hänen kuuluisat hummeripiiraansa auttaisivat kutsujen onnistumisessa. Kutsut pidettiin – ja niiden seuraukset olivat arvaamattomat. Elizabeth Ferrarsilla on taito rakentaa jännittävä juoni ja luoda kiinnostavia, eläviä romaanihenkilöitä, joihin uskoo ja joihin kiintyy.” Tässäpä on pitkäpiimäinen ja jaaritteleva kertomus. Vastoin takakannen kehuja, henkilöt eivät ole kiinnostavia ja juonen jännitys hautautuu sekavaan hölynpölyyn.
Harald Baumgarten Viisi miljoonaa etsii perijää 1. painos Otava 1941 2. painos Otava 1962 – Otavan taskuromaani 27 Fünf Millionen suchen einen Erben 1932 ”Peter Pitt myi päivisin pölynimijöitä ja hankki iltaisin lisätuloja esiintymällä pienessä yökerhossa, mutta toimeentulo oli hyvin niukkaa. Hän haaveili ajasta, jolloin voisi antaa vaimolleen Hixille kauniita vaatteita ja hemmotella häntä, mutta pölynimijöillä ja vihellyksellä ei kassa karttunut. Sitten äkkiä alkoi tapahtua ihmeellisiä asioita: oli kysymys perinnöstä, Amerikan perinnöstä, jota noutamaan Peterin piti lähteä. Perinnön saamiseen liittyi eräs ehto, mutta Mr. Blutterbom ja kaunis Mabel selittivät, miten yksinkertaista sen täyttäminen olisi. Tapahtumat seuraavat toisiaan huimaa vauhtia vastustamattoman riemukkaana ja huikaisevan jännittävänä vyörynä, kunnes kaikki saavat palkkansa ansionsa mukaan. – Valloittava, päivänpaisteinen viihderomaani lukijoille, jotka pitävät onnellisesta lopusta.” Kyseessä on tosiaan mukava viihderomaani, jota voi verrata P.G. Wodehousen tuotantoon. Sanailu ei ole yhtä loistokasta, mutta farssi on samaa luokkaa. Hyvä kirja. Teokseen perustuva elokuva Fünf Millionen suchen einen Erben on vuodelta 1938.
Peter Rabe Tappajan anatomia 1. painos Otava 1962 – Otavan taskuromaani 28 2. painos Otava 1972 - Rautaiset kirjat 10 Anatomy of a Killer 1960 "Hän oli käynyt kovan koulun - ja tullut ammattimieheksi."
"Kun Jordan oli valmis, hän astahti äkkiä sivuun, sillä toinen oli kaatumassa hänen päälleen. Hän liikkui nopeasti ja taitavasti ja päästyään käytävään veti oven kiinni perässään. Sam Jordanin nopeus ei ollut kiirettä vaan taitoa. Ovi meni melkein kiinni ja töyssähti pehmeästi takaisin. Se ei sulkeutunut. Lattialla oven ja pielen välissä oli käsi. Joku nousi viheltäen portaita. Jordan kuunteli askelia ja kuunteli melodiaa. Kun hän ei ollut hetkeen katsonut kättä, hän potkaisi sitä, ja se hervahti pois tieltä. Jordan sulki äänettömästi oven ja lähti. Sam Jordan on ammattitappaja. Hän toimii kuin kone – tehokkaasti, häiriöttä. Sitten hänet palkataan hoitamaan Kemp. Juttu menee vinoon. Miekkonen on niin avulias, että suorastaan paljastaa kurkkunsa teloittajalle. Sitten tulee Betty, ruskeatukkainen tyttö. Jordanin hommassa ei saa olla tunteita. Hän saa maksun tehdystä työstä. Mutta nyt kone lakkoilee. Eikä sellaisella ole käyttöä.” Ymmärrän kyllä sellaisia ihmisiä, joiden mielestä nämä murhakirjat ovat raakoja ja sopimattomia. Tässäkin tarinassa moninkertainen ammattitappaja on päähenkilö, joka esitetään inhimillisenä olentona ja oikeastaan sympaattisessa valossa. Hänen toimeksiantajansa kuvataan epäinhimillisiksi konniksi. Tarinan nimi kuvaa hyvin sen sisältöä. Itse en kauhistu kuvitteellisia rikostarinoita, vaan seuraan tapahtumia ja juonen kehitystä niin kuin satujenkin lukijat tekevät. Sen sijaan kauhistun arkielämässä tapahtuvaa ihmisten toisiaan kohtaan osoittamaa huonoa kohtelua. Tämä on erilainen rikosjännäri ja ajatuksia herättävä kuvaus erilaisten ihmisten elämästä.
Jack Webb Tilit selviksi Otava 1962 – Otavan taskuromaani 29 One for my Dame 1961 “Käsilaukku oli marmorimaisen valkoinen ja kauriinnahasta tehty ja sen pitkät nauhat oli kiedottu hänen vasemman käsivartensa ympärille. Aloin irrottaa sitä. Tytön silmät rävähtivät auki. ”Mitä te teette?” Tunsin veren tulvahtavan niskaani. ”Ette sanonut minulle missä asutte. Minä ajattelin, että kai sen käsilaukusta näkisi.” ”En voi nyt mennä kotiin En nyt. He tappaisivat minut.” Hän sulki silmänsä ja painautui taaksepäin työntäen käsilaukun lujasti kainaloonsa. ”Minunko luokseni?” Hän nyökkäsi heikosti, huokaisi ja yhtäkkiä nuo suuret tummat silmät avautuivat taas. ”Oletteko naimisissa?” ”En.” ”Se on hyvä.” Hän sulki silmänsä. Hän kikatti pehmeästi ja mutisi jotakin unisena. ”Mitä?” ”Osaatte vielä punastua.” Hän huokaisi taas. Carla DiMucci rikkoi eristäytymisen muurin, jonka Rick Jackson oli luonut ympärilleen Korean sodan, vankileirikokemusten, kaiken kauhean jälkeen. Hän oli luullut tehneensä tilit selviksi ihmisten kanssa, mutta nyt, joutuessaan elämänsä vaikeimpaan tilanteeseen, hän joutui punnitsemaan kaiken uudestaan. – Jännittävä, myös hauskaa huumoria sisältävä romaani.” Pidän eniten brittiläisistä jännityskirjoista. Tämä amerikkalainen rikosromaani on kuitenkin yllättävän hyvä. Tätä lukiessa tuli mieleeni Victor Canningin kirjojen aikaansaama lukutunnelma. Nopeatempoinen tarina sisältää paljon juonen käänteitä, jännitystä ja hieman myös mukavasti kerrottua romantiikkaa.
Charles Williams Kaupungissa puhutaan Otava 1962 – Otavan taskuromaani 30 Talk of Town 1958 “Puhelin kilisi itsepäisesti ja kimeästi, ja nainen pakottautui tarttumaan kuulotorveen. ”Magnolia Lodge”, hän vastasi hiljaisella äänellä. Sen jälkeen hänen kasvonsa valahtivat liidunvalkeiksi, ja hän horjahti. Hän painoi väristen kasvot käsiinsä. Kuulotorvi jäi pöydälle. Minä otin kuulotorven. Tiesin, ettei asia kuulunut minulle, mutta liike oli aivan vaistomainen, ja aavistelin jo etukäteen, mitä saisin kuulla. Olin oikeassa. Ääni kuului kuiskauksena, jota oli mahdoton tunnistaa. Se oli kiivas, rivo ja pilkallinen, ja se saasta, jota kuiskaaja sylki suustaan, sai kuulijan voivaan pahoin. Olin myös kuulevinani jotakin muutakin taustalta. Hetken kuluttua likaryöppy taukosi ja kuiskaaja kysyi: ”Kuuletteko minut hyvin, kultaseni? Kertokaa, mitä piditte kuulemastanne?” Peitin mikrofonin kädelläni ja kumarruin tiskin ylitse, kosketin naisen käsivartta ja sanoin: ”Vastatkaa hänelle.” Samassa ojensin kuulotorven hänelle. Eräs mies oli murhattu, mutta oikeus ei ollut saanut syyllistä selville. Ja Georgia Langstonin elämä muuttui painajaisuneksi: kaikki karttoivat häntä, epäilivät häntä. Ja sitten alkoivat nimettömät puhelinsoitot…Mutta Bill Chathamin tultua kaupunkiin asiat saivat yllättävän käänteen ja häikäilemätön juoni paljastui.” Kirjasta jäi jotenkin outo ja ahdistava vaikutelma. Salapoliisikertomukset ja jännärit on tarkoitettu viihteeksi ja rentoutukseksi eikä saamaan lukijaa hämilleen.
P.G. Wodehouse Piccadillyn Jim 1. painos Otava 1939 2. painos Otava 1962 – Otavan taskuromaani 31 Piccadilly Jim 1918 ”Jimmy Crocker oli mätämuna. Tätä mieltä olivat ainakin hänen äitipuolensa Mrs. Eugenia Crocker, tämän sisar Mrs. Nesta Ford Pett ja, lehtiotsikoista päätellen, pääosa Englannin ja Amerikan lehtimiehiä. Erikoisesti oli tätä mieltä Ann Chester, jonka nuoreen mieleen samainen Jimmy Crocker oli jättänyt kirvelevän haavan. Ja lopulta itse Jimmykin totesi, että hän oli mätämuna. Oli siis ryhdyttävä toimenpiteisiin. Oli hankittava työtä, jätettävä tuo niin viehättävä elämä rikkaan äitipuolen rahoilla. Jimmy oli jo saanut tarpeeksi pahaa aikaan: hänen hurjatapaisuutensa oli syynä siihen, ettei hänen kelpo isänsä vielä pitkään aikaan saisi nähdä lempipeliään pesäpalloa. Eikä Ann Chesterin käsittämätöntä vihaa tehnyt helpommaksi se, ettei Jimmyllä ollut aavistustakaan, miten hän oli sen aiheuttanut. Ann Chester oli hyvin viehättävä nuori nainen. Ja punatukkainen. Ihmekö siis, että Jimmy – salanimen turvin – tarjoutui auttamaan Annia tämän suuressa, nerokkaassa suunnitelmassa: miten Ogdenista tehdään ihminen. Tämä nuori heittiö oli määrä ryöstää ja kuljettaa koiratarhaan, missä hän saisi nauttia samaa hoitoa kuin hemmotellut koirat: paljon liikuntoa, vähän ruokaa. Sitten matkaan tuli mutkia. Ja juuri nämä mutkat tekevät Wodehousen romaanit niin verrattoman riemukkaiksi.” Eipä ole takakannen tekstiin paljoa lisäämistä. Käsillä on verraton hupailu parasta A-luokkaa. Farssi rakentuu vaihdettujen henkilöllisyyksien varaan: Jim on olevinansa joku muu, ja Jimin palvelija on olevinaan Jimin isä, ja Jimin isä väittää olevansa palvelija. Kirjan perusteella on tehty mykkäelokuva vuonna 1919 ja äänellinen vuonna 2005. Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1939: ”Kirja on täynnänsä tavanomaista Wodehouse-sukkeluutta: sotkuisia henkilöllisyyskysymyksiä ja rakkaussuhteita ja niistä johtuvia kommelluksia. Mausteena rinnastuksia englantilaisen ja amerikkalaisen mentaliteetin eroavaisuuksista. Ei kuulu tekijänsä parhaimpiin, mutta menettelee kevyenä ajanvietteenä. Romaanin puuttuminen yleisistä kirjastoista ei ole suuri vahinko.”
S. S. Van Dine Kanarialinnun salaisuus 1. painos Otava 1937 2. painos Otava 1962 – Otavan taskuromaani 32 The Canary Murder Case 1927 ”Philo Vance selvittää hämmentävän, arvoituksellisen murhan.” "New Yorkin poliisin Center Streetin varrella sijaitsevan päämajan kolmannessa kerroksessa on salapoliisiosaston erityisessä murhien selvitysjaostossa suuri, luetteloita ja muistiinpanoja sisältävä rautakaappi. Siinä on tuhansien muiden samankaltaisten joukossa pieni vihreä luettelokortti, johon on koneella kirjoitettu: Odell, Margaret. Läntinen 71. katu 184, syysk. 10. Murha: kuristettu n. klo 11 ip. Asunto tarkastettu. Jalokivet varastettu. Löysi kuolleena Amy Gibson, kotiapulainen. Muutamin harvoin, jokapäiväisin sanoin oli siihen kirjoitettu karkea, koristelematon tieto eräästä kaikkein hämmästyttävimmästä rikoksista, joita tämän maan poliisin aikakirjoissa mainitaan - rikoksesta, joka on niin vaikeatajuinen, niin täynnä vastakohtaisia aineksia, niin ovela ja ainutlaatuinen, että sekä poliisilaitoksen että yleisen syyttäjänviraston kaikkein terävä-älyisimmät miehet monta päivää olivat täysin neuvottomia eivätkä tietäneet, mistä päin alkaisivat asiaa tutkia. Hämmentävän rikoksen selvitti vihdoin nerokas harrastelijasalapoliisi Philo Vance - jännityskirjallisuuden tunnetuimpia hahmoja!" ”S. S. Van Dinen rikostarinoista ja niiden keskushahmosta, konjakkia ja istanbulilaisia Régie-savukkeita nauttivasta Philo Vancesta tuli suosittu jo 1920-luvulla, alkaen seksuaalimurhaa kuvaavasta romaanista The Canary Murder Case, joka kohosi lyhyessä ajassa bestselleriksi. Van Dinen suosio kasvoi ja saavutti huippunsa 1930-luvun puolivälissä. Philo Vance esiintyi radiokuunnelmissa, ja romaaneista tehtiin useita elokuvasovituksia.” Tämän amerikkalaisen kirjailijan oikea nimi on Willard Huntington Wright (1888-1939). Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: ”Erittäin taitavasti sommiteltu salapoliisiromaani, juonena murhajuttu New Yorkin puolimaailmassa, jonka jutun amatööri ratkaisee »psykoloogisin menetelmin». Pystyy pitämään lukijaansa tietämättömyyden jännityksessä alusta loppuun saakka. – Aiheensa puolesta ei sovelias nuorisolle.”
Ulf Bergman Jakop merenkävijä Otava 1962 – Otavan taskuromaani 33 Jakops stege 1961 ”Vallattoman hauska kertomus nuoren miehen seikkailuista.” Ulf Bergman on merimies ja osaa siksi kuvata valtamerilaivan miljöötä. Jakob on nuori ruotsalainen ruorimies ja kirja kuvaa hänen seikkailuaan Lontoo-Sidney-Lontoo matkalla. Sidneyssä laivaan astuu nuori Sonia, jolla on keskeinen rooli kertomuksessa. ”Sonia aiheuttaa kuitenkin Jakopin suurimmat vaikeudet. Hän on tyttö, joka suutelee kuin tulivuori, pelaa pokeria tuhoisan taitavasti sekä on muutenkin mukavan moraaliton.” Oikeastaan kirja koostuu sarjasta älyttömiä ryyppäjäisiä ja typeriä toilailuja. Toisenlaisella asenteella tästä olisi saanut hauskan tarinan.
Bill Knox Ei armoa unille Otava 1962 – Otavan taskuromaani 34 Deadline for a dream 1957 "Naamioitu moottoripyöräilijä suorittaa ryöstön - ja murhan."
"Tämän todentuntuisen rikosromaanin tapahtumat sattuvat skotlantilaisessa ympäristössä, Glasgowin tienoilla. Liikkeelle panevana voimana on nuori rikosreportteri, jolla on rahaa rakastava ystävätär ja joka saa tietoonsa erään tehtaan palkkarahoja kuljettavan auton liikkeet. Reportteri toteuttaa suunnitelmansa ja suorittaa ryöstön. Mutta hän ampuu nuoren poliisin ja näin panee liikkeelle murhaajan ajojahdin, joka huipentuu Prestwickin lentokentällä käytyyn yhteenottoon. Poliisin sitkeä, perusteellinen uurastus paljastaa lopulta tappajan. Sään yllättävä oikku ja erään lentäjän puhelinsoitto auttavat hänen kiinnisaamisessaan. Bill Knoxin opastuksella lukija seuraa aste asteelta rikoksen suunnittelua, sen suoritusta ja sitä seuraavia tutkimuksia; ne nähdään sekä takaa-ajettavan, että hänen takaa-ajajiensa silmin. Romaani on totuudenmukainen, vaikuttava kuvaus poliisin hellittämättömästä ponnistelusta rikosten selvittämiseksi.” Tämä on Knoxin ensimmäinen rikosromaani ja tässä astuvat kuvaan myös ylikomisario Colin Thane ja etsiväkomisario Philip Moss. Kirja etenee johdonmukaisesti ja jännitys tiivistyy loppua kohti mukavasti. Knox on itse rikosreportteri, joten hän kykenee kuvaamaan konnan osassa olevan lehtimiehen edesottamuksia luontevasti. Tämä on paras neljästä lukemastani Knoxin poliisiromaanista.
Earl Derr Biggers Pudonnut kukka 1. painos Otava 1938 2. painos Otava 1942 3. painos Otava 1962 – Otavan taskuromaani 35 Keeper Of The Keys 1932 “Neljää miestä, jotka nousivat päivällispöydästä upeassa huvilassa Tahoejärven rannalla, yhdisti erikoinen side: häikäisevä laulajatar. Ellen Ladona, jonka kukin heistä oli voittanut vaimokseen – ja menettänyt seuraajalleen. Nämä miehet olivat: Dudley Ward, upporikas sanfranciscolainen ja illan isäntä, John Ryder, äveriäs kaivosmies, Frederic Swan, lääkäri, kurkkuspesialisti ja Luis Romano, temperamentikas oopperanjohtaja. Mutta seurueeseen kuului viideskin jäsen: pyöreä, kohtelias kiinalainen komisario Charlie Chan Honolulusta, johon sopi sananparsi: ”Ihmisiä metsästävä tiikeri on toisinaan ylen lihava. Mutta kuitenkin sen hypyt ovat ihmeteltävän varmat.” Ja ennen illan päättymistä tiikeri oli ryhtynyt seuraamaan murhaajaa, jonka uhri makasi Wardin työhuoneen lattialla. Komisario Charlie Chan on salapoliisikirjallisuuden rakastettavimpia sankareita, ei silti vähemmän vaarallinen pahantekijöille.” Tätä kirjaa vaivaa Biggersin romaaneille tyypillinen lievä pitkäveteisyys. Tarina on kuitenkin täysiverinen salapoliisitarina yllättävine loppuratkaisuineen. Mukana on myös romanttinen sivujuoni. Kertomusta maustavat Chanin lausumat kiinalaiset sananlaskut. Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1938: ”Tekijän nimi on salapoliisiromaanikirjallisuudessa tunnettu ja hänen sankarinsa - kiinalainen salapoliisi Charlie Chan - on jo ennätetty havainnollistuttaa elokuvissakin. Nyt esilläoleva romaani kuuluu siihen hyvään salapoliisiromaanien keskitasoon, johon muutkin Biggersin kirjat yleensä on luettava. Juoni on tällä kertaa hiukan erikoinen: erään kuuluisan oopperalaulajattaren entiset aviomiehet ovat kutsutut kokoukseen yhdessä mainitun laulajattaren kanssa ja tässä tilaisuudessa sitten tapahtuu obligatoorinen murha. - Kuitenkin miellyttävät lukijaa Charlie Chanin kiinalaiseen viisauteen pohjautuvat hauskat mietelmät miltei enemmän kuin juonen seuraaminen.”
Bill Knox Kuoleman tavaratalo Otava 1963 – Otavan taskuromaani 36 Death Department 1959 ”Hillmanin tavaratalo kohosi jykevänä Glasgowin keskustassa kätkien seiniensä sisälle kokonaisen maailman: täynnä kiirettä ja määrätietoista toimintaa, tehokasta yleisön palvelua. Siellä tapahtui myymälävarkauksia kuten kaikissa vastaavissa paikoissa – mutta äkkiä varkaudet lisääntyivät uskomattomasti. On ilmeistä, että niiden takana on järjestäytynyt kopla, ja toimitusjohtaja Charles Farringdon pyytää poliisin apua. Näyttämölle astuvat ylitarkastaja Thane ja tarkastaja Moss, jotka ennen pitkää saavat vihjeitä eri suuntiin. Eräs epäilty on naisten osaston pääostaja Judith Marchand joka yllättäen katoaa. Pian jutun luonne muuttuu ratkaisevasti: poliisi tutkii kahta raakaa murhaa, joilla rikoskopla yrittää peittää jälkensä. Tapahtumat huipentuvat jännittävään takaa-ajoon itse tavaratalossa, keskellä alennusmyyntitungosta. Bill Knoxin erikoisansiona on totuudenmukaisuus poliisin toimintaa kuvattaessa sekä uskottavat, sympaattiset henkilöhahmot: hänen poliisinsa eivät ole yli-ihmisiä eivätkä raakalaisia, vaan ihmisiä.” Knox onnistuu jälleen hienosti viedessään lukijan Glasgowin poliisin mielenkiintoiseen arkeen. Miljöökuvaus ja henkilökuvaus ovat tässä kirjassa kohdallaan ja juoni on johdonmukaisesti etenevä. Niinpä tässä on hyvää vuosikertaa oleva mainio brittijännäri.
Ben Benson Väkivallan loppu Otava 1962 – Otavan taskuromaani 37 The End of Violence 1959 “Maineikkaan tekijän poliisiromaani väkivallasta ja lainvalvojista.” "Tuona aamuna ajoin valtionpoliisin autossa yhdessä konstaapeli Joe Sewellin kanssa. Sewell istui ohjauspyörän ääressä ja käsitteli autoa samalla tympeentyneellä, väkivaltaisella tavalla kuin kaikkea muutakin. Olin partioinut hänen kanssaan yhteen menoon jo kolmen kuukauden ajan. En pitänyt hänestä. Hänen röyhkeä esiintymisensä ärsytti minua. - Olimme matkalla alas Stafford-virralle. Joe Sewell pysäytti auton, ja me hyppäsimme alas. Menin yhdessä Joe Sewellin kanssa rannalle. Katsahdin maahan ja näin jotakin, joka ensin vaikutti kasalta vanhoja päällystakkeja. Henry Lade oli löytynyt. Ralph Lindsey joutuu tutkimaan murhaa ja samanaikaisesti myös väkivallantekoyritystä nuorta tyttöä kohtaan. Jutun edistyessä hän ja Joe Sewell joutuvat oikeudessa vastaamaan poliisille sopimattomasta käyttäytymisestä. Lopulta paljastuu monimutkainen juoni, jonka tarkoituksena oli verhota väkivaltaa ja kostonhalua, ja oikeat syylliset joutuvat vastaamaan teoistaan. - Uusi jännittävä ja aidontuntuinen poliisiromaani!”
Mary Kelly Kuolema kiertää kehää Otava 1963 – Otavan taskuromaani 38 The Spoilt Kill 1961 "Olin vakoillut Corinnaa viikon ajan, vakoillut häntä maksusta. Minun oli löydettävä varas, joka myi Shentallin posliinitehtaan salaisuudet ulkopuolisille. Siispä kuljin nytkin Corinnan perässä. Vierailijat olivat esittelykierroksella ehtineet massahuoneeseen asti. Corinna kääntyi minuun selin ja tuijotti maahan. Ja sitten – en tiedä miksi hän kumartui ja nosti säiliön kansiluukun. Säiliötä ei koskaan näytetty vieraille. Vilkaisin vierailijoihin, näin, että he yhä olivat syventyneet tutkimaan myllyä, sitten katsoin jälleen Corinnaa. Hätkähdyttävä levottomuus kouristi sisuksiani. Jokin oli vinossa. Olin parilla askelella hänen vieressään. Tartuin hänen kyynärpäähänsä ja katsoin säiliöön. Siellä oli jotakin – Ruumis. Jumala paratkoon! ruumis retkotti toisen siiven päällä. Ei ollut pienintäkään epäilystä; se oli kuollut ruumis, joka lojui kuin kuvapatsas pudonneena ja vääntyneenä, sokea, harmaa, liejuinen patsas, joka hiljalleen pyöri ympäri ja ympäri. Mutta se oli ruumis…" Englannin Staffordshiressä sijaitseva Stoke on kuuluisa saviastioistaan. Kirjan myötä lukija voi tutustua keramiikkaa valmistavan yrityksen toimintaan. Asiaan tuhlattu sivumäärä pitkästyttää meitä, joita tällainen ei kiinnosta. Kirjan rakenne on myös omiaan tuskastuttamaan lukijaa: Ensin kuvataan ruumiin löytyminen, sitten palataan hieman ajassa taaksepäin ja sitten vasta tapahtumien alkuun. Kirjoitustyyli on pitkäveteisen jaaritteleva ja tunnelma on jotenkin alakuloinen. Kirjaa ei siis ollut lainkaan mukava lukea.
