Sebastien Japrisot
Ansa Tuhkimolle
Otava 1964 – Otavan taskuromaani 47
Piège pour Cendrillon 1963
”Pimeää. Kasvot, naisen. Kaksi kertaa kaksi on neljä, kolme kertaa kaksi on kuusi, lasketaan sormilla. Poistutaan rivissä. Aukaise suusi kunnolla, kun laulat. Missä sairaanhoitajatar on? En tahdo että luokka hälisee. Sitten mennään uimaan kun on kaunis ilma. Puhuuko hän? Ihonsiirrosta lähtien hän on valittanut, että käsiin koskee, mutta ei ole puhunut kasvoista. Meri. Jos menet liian kauas, niin hukut. Hän moittii äitiään ja jotakin naisopettajaa joka läimäytteli häntä sormille. Aallot ovat vyöryneet pääni yli. Vesi, hiukseni vedessä, vajoa, nouse, vajoa.
Ansa Tuhkimolle on ranskalaisista ranskalaisin trilleri tytöstä, joka oli tulipalossa menettänyt muistinsa, kasvonsa, sormenjälkensä – jolla oli nyt uudet kasvot, uusi elämä vailla entisyyttä. Mutta kuka hän oli: rikas perijätär Michele vaiko köyhä Dominique? Menneisyys välähtää ajoittain esiin kuin valonheittäjän keilassa – mutta kenen menneisyys se on? Kirja on yllättävä loppuratkaisua myöten, samaa luokkaa kuin Makuupaikka 000.”
Tämä on tavanomaisesta salapoliisitarinasta ja jännäristä poikkeava kertomus. Sekavan tuntuinen kerrontatyyli ei kuitenkaan pahemmin häiritse. Päähenkilön henkilöllisyyttä arvuutellaan niin, ettei lopussakaan ole täyttä varmuutta kuka tämä oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti