19.5.2019

McGivern, William: Ruuvi kiristyy

William McGivern
Ruuvi kiristyy

Otava 1961 - Otavan taskuromaani 14
The Big Heat 1953

  
"Jännittävä romaani miehestä, joka iski sekä rikollisiin että heitä suojeleviin poliiseihin."


"Se alkoi huomaamatta. Eräs poliisi teki itsemurhan – hän oli ollut huolissaan terveydestään, väitti hänen vaimonsa. Mutta eräs baarityttö kertoi etsivä Dave Bannionille, että poliisi oli ollut hänen rakastajansa, että tämä oli ollut terve ja onnellinen, ettei itsemurhasta voinut olla kysymys. Silloin tyttö murhattiin. Bannion alkoi tutkia tapausta, mutta sai ylhäältäpäin käskyn jättää asia sikseen. Alamaailman kuningas oli ilmaissut tahtonsa poliisille. 
Mutta Dave Bannion oli yhtä kunniallinen kuin kovakin. Hän jatkoi tutkimuksia. Silloin hänen kimppuunsa käytiin. Ja Bannion joutui sokean raivon valtaan. Hän viskasi poliisinmerkkinsä pois ja ryhtyi armottomaan ajojahtiin kaikkivoipia alamaailman johtajia vastaan. Hän asettui yksin kylmäverisiä ammattimurhaajia ja lahjottuja poliiseja vastaan mielessään yksi ainoa ajatus – löytää mies, joka oli vastuussa tapahtuneesta.”

Tällaista kirjaa lukiessa toivoo, ettei tapahtumilla ole vastinetta todellisuudessa. Tämä on keskinkertaista parempi poliisiromaani.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti