20.5.2019

Cole, Jackson: Vaara väijyy vuorilla

Jackson Cole
Vaara väijyy vuorilla

Otava 1960 – Otavan taskuromaani 5
Gun-runners 1953


”Vastustaja työnsi häntä vähin erin taaksepäin. Kuilu oli aivan hänen takanaan.”


"Helidoro oli kaupunki Tamarravuorilla, hopeakaivosten keskellä. Siellä tapahtui outoja asioita: kaivoksista varastettiin arvokasta hopeamalmia, rahalähetyksiä ryöstettiin, uhkaava jännitys vallitsi Don Amado Capistranon ja mahtavan karjakuninkaan John Chadwickin välillä. Ja Huachuca Traililla, joka johti vuorten yli Meksikoon, liikkuivat öisin salaperäiset kulkijat.


Eräänä päivänä kaupunkiin ratsasti Jim Hatfield. Hän kuului maineekkaaseen Teksasin vartiostoon, jota roistot ja onnenonkijat pelkäsivät. Ja eniten he pelkäsivät Jim Hatfieldiä, "Yksinäistä sutta."
Jälleen häntä vastassa oli häikäilemätön rikollisjoukkue, jonka johtaja, pahamaineinen meksikolainen Pedro Cartina piti lakia pilkkanaan ja ulotti ryöstöretkensä rajan taakse Teksasiin.
Siellä hänellä oli liittolaisia, jotka esiintyivät kunniallisina kansalaisina, mutta salassa toteuttivat rikollisia suunnitelmiaan. Jim Hatfield heittäytyi taisteluun ylivoimaisen vastustajan kanssa.
Yksinäinen susi iski jälleen!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti