Luonnoton kuolema
1. painos Otava 1937
2. painos Otava 1961 – Otavan taskuromaani 23
3. painos Otava 1993
Unnatural Death 1927
”Leahamptonin ompeluseuroissa puhuttiin vieläkin skandaalimaisesta tahdittomuudesta, johon nuori tohtori Carr oli syyllistynyt vaatiessaan, että oli suoritettava ruumiinavaus vanhan miss Dawsonin kuoltua. Tietenkin tämä julkea mies oli joutunut häpeään ja lähtemään pois paikkakunnalta, mutta millainen järkytys tuo tapahtuma oli ollutkaan vainajan sisarentyttärelle ja perilliselle Mary Whittakerille, joka niin uhrautuvasti oli hoitanut sairasta tätiään.
Lontoossa kolme miestä joutui sattumalta puheisiin ja juttu kääntyi lääkärin vastuuseen. Eräällä heistä oli karvaita kokemuksia liiallisesta tunnollisuudesta. Sitten miss Climpson saapui Leahamptoniin suorittamaan tiedusteluja; kukaan ei muuta odottanutkaan, kuin että hänen kaltaisensa vanha neiti olisi kiinnostunut kyselemään kaikenlaista. Hänen toimeksiantajansa oli lordi Peter Wimsey jolla oli Scotland Yardissa läheinen ystävä, komisaari Charles Parker. Pian alkoi kylmäverisen murhaajan takaa-ajo, jonka jännittävät vaiheet on kuvattu niin kuin vain Dorothy Sayers, salapoliisiromaanien klassikko, ne osaa kertoa.”
”Kuulu gentlemannisalapoliisi lordi Peter Wimsey kiinnostuu lääkärin vastuusta – syyllinen pelästyy, ja kylmäverisen murhaajan takaa-ajo alkaa. Dorothy Leigh Sayers (1893-1957) loi maailmanmaineen eleganteilla salapoliisiromaaneillaan, joissa huumorilla höystetyt tapahtumat keventävät jännittäviä, taitavasti sommiteltuja rikostapauksia. Luonnoton kuolema ilmestyi englanniksi 1927 ja Inkeri Relanderin suomennos 1937.”
Kertomus murhaajasta, joka ei jätä uhriinsa mitään merkkejä. Niinpä kuolemaa luullaan luonnolliseksi. Potilasta hoitanut lääkäri on ihmeissään äkillisestä kuolemasta. Mitään ei kuitenkaan pystytä todistamaan. Siinä on tarpeeksi haastetta ylimieliselle koroillaan elävälle Peter Wimseylle. Hieman liian pitkään veivataan tarinaa Wimseyn ja hänen apurinsa miss Climpsonin, sekä Scotland Yardin Parkerin tutkiessa perijättären edesottamuksia.
Näissä vanhoissa kirjoissa tulee vastaan usein kummallisia käsityksiä ja ennakkoluuloja. ”Miss Grant oli minusta hyvin mielenkiintoinen. Hänellä oli melkein miehinen kyky käsittää asioita.”
Lievästi humoristisessa kirjassa pohditaan myös eutanasiakysymystä.
”Lordi Peter, joka juuri oli aikonut painaa soittokelloa, pysähtyi äkkiä. Hänen alaleukansa loksahti alas, mikä toi hänen kapeille kasvoilleen melkein hölmön ilmeen. Hän muistutti hiukan P.G.Wodehousen sankareita.”
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: ”Kertomus älykkäästä harrastelijasalapoliisista, joka paljastaa vanhan, mahdottomalta näyttävän murhajutun ja sarjan siihen liittyviä uusia rikoksia. Se on kuitenkin sikäli väsyttävää luettavaa, että lukija saa syyllisen tietoonsa jo ensimmäisillä sivuilla ja jännitysmomentti rakentuu siten yksinomaan rikoksen yhteydessä paljastuviin seikkoihin. – Ei ole nuorisokirja enempää kuin useimmat muutkaan salapoliisiromaanit”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti