18.5.2019

Williams, Charles: Kaupungissa puhutaan

Charles Williams
Kaupungissa puhutaan

Otava 1962 – Otavan taskuromaani 30
Talk of Town 1958


“Puhelin kilisi itsepäisesti ja kimeästi, ja nainen pakottautui tarttumaan kuulotorveen. ”Magnolia Lodge”, hän vastasi hiljaisella äänellä. Sen jälkeen hänen kasvonsa valahtivat liidunvalkeiksi, ja hän horjahti. Hän painoi väristen kasvot käsiinsä. Kuulotorvi jäi pöydälle. Minä otin kuulotorven. Tiesin, ettei asia kuulunut minulle, mutta liike oli aivan vaistomainen, ja aavistelin jo etukäteen, mitä saisin kuulla. Olin oikeassa. Ääni kuului kuiskauksena, jota oli mahdoton tunnistaa. Se oli kiivas, rivo ja pilkallinen, ja se saasta, jota kuiskaaja sylki suustaan, sai kuulijan voivaan pahoin. Olin myös kuulevinani jotakin muutakin taustalta. Hetken kuluttua likaryöppy taukosi ja kuiskaaja kysyi: ”Kuuletteko minut hyvin, kultaseni? Kertokaa, mitä piditte kuulemastanne?” Peitin mikrofonin kädelläni ja kumarruin tiskin ylitse, kosketin naisen käsivartta ja sanoin: ”Vastatkaa hänelle.” Samassa ojensin kuulotorven hänelle.
Eräs mies oli murhattu, mutta oikeus ei ollut saanut syyllistä selville. Ja Georgia Langstonin elämä muuttui painajaisuneksi: kaikki karttoivat häntä, epäilivät häntä. Ja sitten alkoivat nimettömät puhelinsoitot…Mutta Bill Chathamin tultua kaupunkiin asiat saivat yllättävän käänteen ja häikäilemätön juoni paljastui.”


Kirjasta jäi jotenkin outo ja ahdistava vaikutelma. Salapoliisikertomukset ja jännärit on tarkoitettu viihteeksi ja rentoutukseksi eikä saamaan lukijaa hämilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti